lauantai 27. tammikuuta 2018

Kastraatio



Romeolta löydettiin kiveskasvain rokotuksen yhteydessä. Hoidoksi suositeltiin kastraatiota ja niinpä Romeo sitten perjantaina leikattiin. Nyt kasvain on poissa. Kysyttiin, lähetetäänkö kasvain patologille lausuttavaksi. En nähnyt sen antavan meille lisäinfoa, joten ei lähetetty. Hintakin lausunnolle olisi ollut lähemmäs sata euroa. 

Leikkaus sujui hyvin. Herätyspiikkiä ei annettu ja kotona Romeo nukkui iltapäivälle. Sen jälkeen oli luonnollisesti vähän pöhnäinen olo. Seuraavana aamuna ruoka jo maittoi ja tehtiin pieni pissilenkki. Lampunvarjostin päässä häiritsee, mutta muuten toipuminen näyttäisi alkaneen hyvin. Romeo ei vaikuta kivuliaan oloiselta. Rimadylia saa kerran päivässä ja nyt haavan tarkkailua parin viikon ajan. Homma maksoi vähän alle 300 euroa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti