sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tällejä & kuulumisia


Onhan ollut kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kesä ja syksy. JK1-koularia ei saatu Kerimäeltä heinäkuussa kun yksi tarvittava keppi jäi metsään, enkä ole onnistunut ainakaan vielä toistaiseksi saamaan uutta koepaikkaa. Sen sijaan hausta on kesän ja syksyn saaliiksi saatu HK2 (kauden tavoite) ja aika yllättäinkin, HK3 piirinmestaruuskisoista ja vielä ykköstuloksella! Eka kiinnitys valionarvoonkin on nyt sitten totta, vaikka paljon saa vielä töitä tehdä, jotta valionarvoon asti vielä joskus päästään.

Olen ollut tähän asti tottikseen suhteen melko levollinen siinä mielessä, että huononakin päivänä saadaan tarvittavat tottispisteet kasaan. Myy osaa tarvittavat liikkeet, eikä se juuri virheitä tee. Viime kertainen Myyn "haukkushow" pistää kyllä nyt miettimään asioita vähän uudella tavalla. Levottomuus on tottiksessa lisääntynyt ja varsinkin kun ollaan vieraalla kentällä. Myy tietää, ettei palkkaa kokeessa tipu ja kiukuttelee siitä. Ainahan sillä on ollut ääntely herkässä, mutta silti se on ollut vielä ihan hallittavissa. Kunhan tämä koekausi on paketissa täytyy vähän tuumailla. Jumit on yksi selittävä asia, koska juuri ennen Saarijärven koetta Myylle tuli parikin tälliä, enkä saanut ketään - kovista yrityksistä huolimatta, hoitamaan Myyn kroppaa ennen Saarijärven koetta. Toinen tälli tuli A:n palautushypyssä kun Myy tippui treeneissä A:n harjalta..  Olin yksin treenaamassa, enkä tiedä missä asennossa Myy tuli a:lta alas. Toivottavasti ei selälleen! Ponnistusvauhti kaikkinensa palautuksessa oli hidas (tätä ehdin ihmetellä kun yleensä ponnistaa voimakkaasti) ja vauhdittomuus aiheutti harjalta putoamisen. Se miksi vauhti oli liian hidas (näin jälkiviisaana) luulen johtuneen edellisen päivän reippaalla parketilla pyörähtelystä. Myy näki, että Romeon kanssa potkittiin takapihalla palloa ja tuli kiire juosta ulko-ovelle ja jalat karkasivat alta... Melkoinen rytinä kävi ja tätäkään en ollut kunnolla näkemässä. Tunnusteltaessa ei tietty mitään, mutta tiedä näitä sitten. Mitään mörköähän tästä esteeltä putoamisesta ei kehitelty, koska laitoin Myyn saman tien tekemään A:n uudelleen ja nyt hyppy sujuikin ongelmitta, kun otti kunnolla vauhtia ponnistamiseen.

Nyt on saatu onneksi jo vähän hoitoakin. Aija kävi Myytä hieromassa ja kyllähän tuolta lannerangan kohdalla selviä kipupaikkoja löytyi ja koira reagoi käsittelyyn näitä hoidettaessa. Saattaa siellä jotain traumaa olla, mutta onneksi ei näy millään tavalla liikkeessä. Osteopaatti on heti lokakuun alkupuolella, joten toivottavasti saadaan paikat kuntoon. Kunhan kisakausi on tältä kaudelta ohi, hoidatan Myytä enemmän ja sitten se saakin jäädä ansaitulle tauolle.


Maastopuolella ei suurempia huolenaiheita. Muutaman kerran on ollut havaittavissa pientä huolettomuutta rullan loppuun tuomisessa. Valeita Myy ei tee koskaan treeneissä, mutta kokeissahan noita on valitettavasti tullut. Oma jännityneisyys heijastuu jollain lailla koiraan ja Myy kun haluaa niin kovasti aina miellyttää mua. Josko sille veisi rullan niin rauhoittuu? Vaikea sanoa mitä on taustalla. Mökkikylä hässäkkä voisi olla taas paikallaan, jotta joutuu kunnolla miettimään. Se mikä tällä hetkellä tuntuu olevan Myyn vahvuus on, että se lähtee työskentelemään alusta asti nenä kunnolla auki ja se on vahvasti motivoitunut löytämään. Mitään turhaa juoksua se ei maastossa tee. Treeneissä on tehty lähinnä motivointia lyhyillä radoilla, superpalkoilla, -maalimiehillä ja vahvistettu paljon suoria pistoja. Tyhjiä ei olla erikseen juurikaan treenattu. Niitä tulee radalla jos on tullakseen ja tuleehan niitä. Tämä tyyli tehdä sopii Myylle. Valeethan sain "tehtyä" Myylle aiemmin sillä, että vaadin sitä uppoamaan tyhjille kun se selvästi haistoi, ettei siellä ketään ole. Tyhjiä treenattiin muutenkin kaikkinensa ihan liikaa ja loin vaan turhaa painetta koiralle. Nyt lähetän Myytä todella harkiten uudestaan samaan paikkaan jos pisto on vähänkään sinne päin ja riittävän syvä. Leirillä tuo lause "miksi harjoitella tyhjiä kun niitä tulee muutenkin" muutti täysin ajattelun näiden tyhjien harjoittelun suhteen. Jos koira on motivoitunut ja se etsii innokkaasti, niin tekeehän se ne tyhjät sinne tarvittaessa ihan luonnostaan, kun rata ei ole kuitenkaan koskaan täynnä maalimiehiä. Toki tapoja on monia ja koirat ovat erilaisia. Joku sopii toiselle ja toiselle taas ei. Luulen kuitenkin löytäneeni ne tavat, joilla viedä juuri Myytä eteenpäin. On tuo haku vaan nyt jotenkin ihan hurjan koukuttavaa. Varsinkin kun siihen alkaa oikein kunnolla paneutua ja itsekin alkaa pikku hiljaa jotakin oppia. Ihan parasta, ei voi mitään.

Agia on käyty tekemässä hyvin harvakseltaan ja sekin vähä tekeminen tuntuu lähinnä velvollisuudelta itsenäistä treeniryhmäämme kohtaan... plaah. En tiedä, eikä vaan huvita. Pk-puoli on vaan niin se meidän juttu. Katotaan nyt mitä talvi tuo tullessaan.

Kerrotaanpa vähän muitakin kuin näitä treenikuulumisia kun tiedän, että nekin joitakin kiinnostavat jopa enemmän. Moore kävi cushingin tauti kontrollissa. Veriarvot olivat hyvät, joten samalla lääkityksellä jatketaan. Seuraava kontrolli kuulema loppu kesästä 2018...  Jaa-a. Marraskuussa Moore Monituinen täyttää 11-vuotta! Tulossa on vuosisadan suurimmat bileet. Kuinkas muuten. Ruokaa, juomaa ja kaikkea hauskaa hyvässä seurassa. Jossain vaiheessa näytti hyvin vahvasti siltä, ettei Moore näe 9-vuotis synttäreitään. Moore voi tällä hetkellä vallan mainiosti, eikä ikä tunnu painavan. Skottien keski-ikä on 9-vuotta, joten mennään jo reilusti siellä paremmalla puolella. Toisin kuin monet muut pienet rodut, skotit eivät ole kovinkaan pitkäikäisiä. Yleisin kuolinsyy ovat maksasairaudet ja syöpä. Moore kuitenkin elää ja voi hyvin. Se on edelleen usein leikkisäkin ja mikään ei ole niin hurmaavaa kun nähdä sen leikittävän isoa Romeota, joka usein myös innostuu leikkimään kun aloitteen tekijä on Moore. Noiden kahden ystävyys on kyllä jollakin ihan oudolla, omalla levelillään, jonka vaan ne tunnistavat. Aito, toisistaan välittäminen on aina ollut niin vahvasti noilla molemminpuolista. Olenko koskaan muuten sanonut, että juuri nuo veteraanikoirat ovat ihan hurjan hellyttäviä? Niillä on jo ne omat pinttyneet tavat ja tottumukset, joita ilman ne eivät olisi ne. Niihin tapoihin ja omituisuuksiin on itsekin jo niin tottunut, että niitä pitää itsestäänselvinä. Esim. se, että Moore kaivaa nukkumapaikkaa useita minuutteja ja joskus kun huudan sille keskellä yötä kun herään tuohon sahausääneen, että lopeta Moore, eihän se koskaan lopeta, vaan aloittaa aina alusta kun sitä häiritään. Jos joku ei tiedä mitä tarkoitan niin tässähän tätä sahausta on.



Romeolla menee kortisonia nyt hyvin pienellä annoksella. Pahimmat kutinat on saatu kuriin ja Romeokin tuntuu taas nauttivan elämästään ja syksystä. Sillä on nyt upea turkkikin pitkästä aikaa. Pitäisi ehtiä järkkäriäkin ulkoiluttamaan taas, jotta saataisiin uusia kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti