maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukuun alkua


Joulukuu alkoi talvisena ja pakkasilla. Sain itsenäisyyspäivän yhteyteen yhden vapaapäivänkin. "Pikku lomaan" mahtui vähän treeniä ja paljon lenkkiä. 10-veekin jaksaa vielä pyrähdellä. 💓




Kävin hallilla molempien paimenten kanssa. Myyn kanssa pyöriteltiin ohjauskuvioita kolmen hypyn ja putken "radalla". Koutsi vinkkasi, että noin on helppo treenata itsenäisesti monenlaisia ohjauskuvioita jos ei halua aina tehdä rataa tms. Kontakteille haettiin myös sitä vauhtia. 


Romeon kanssa rallateltiin menemään ja raitapoikahan oli ihan fiiliksissä! Kivituhkapohja sopii sille! (-kin) Jos voisin olla varma, että saisin sen juuri tuollaisena kisatilanteeseen, hetkeäkään en epäröisi ilmoittaa sitä kisoihin. Voi olla, että jos tässä oikein innostuu, niin mennään vielä yrittämään. Juoksukontaktithan Romeolla nykyisellään on, mutta nyt kun nuo ykkösen radat ovat itselle selkeitä niin uskon, että pärjäisin.  

Tässä tämän aamuista pyörittelyä: 



Lämpötila sahaa näemmä edestakaisin. Eilen oli pakkasta -15 ja tänään aamusta + 4. Paimenet nauttivat talvesta, eikä niillä näytä olevan kylmä, vaikka Romeo pudottikin kaikki karvansa talven tullen. Pohjavillaa ei ole yhtään ja pelkällä ohuella päällyskarvalla mennään. Myyllähän turkkia riittää, joten se pärjää kylmälläkin. Mantteleita en lenkeillä noilla käytä ihan kovimpia pakkasia lukuunottamatta. Treeneissä puen manttelit jo lämpöasteillakin. 

Kaikki kuvat eiliseltä pakkaspäivältä. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti