keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hakukokeessa...

Bh-kokeen jälkeisen päivän olimme H.:n kanssa toimihenkilöinä seuramme hakukokeessa ja olihan vaan mielenkiintoista seurata koepäivän kulku aitiopaikalta! Moni asia kirkastui päivän aikana ja omakin kynnys kisaamiseen selvästi madaltui, vaikkakin ykkösluokassa nähtiinkin riisenin tekemänä 100 pisteen tottis ja toinenkin koirakko taisi yltää peräti 97 pisteeseen... Siinäpä sitä tavoitetta kerrakseen. :) Oli kyllä niin jäätävän hienoja ja valmiita tottiksia!

Pääsin myös henkilöetsinnässä tuomarin ja koirakon mukana kulkemaan keskilinjalle ja varsinkin tietysti ykkösluokka kiinnosti kovasti ja se kuinka ohjaajat alueen jakavat. Oma suunnitelma kokeeseen tuli itsellenikin hyvin selväksi. Kolmosluokan koirakoille toimin maalimiehenä. Olin piilossa pienessä kodassa ja tuomarin luvalla sain tulla piilosta koirien löydettyä minut. Hauskaa kun ei tiennyt yhtään millaisen koiran piilon avattua näkee! Esineruudun seurasin kaikkien koirien osalta ja pisteytykset olivat mielenkiintoisia. Luovutukset olivat jotenkin aika vapaamuotoisia ja yllättävän moni koira kävi myös alueen ulkopuolella. Hienoja suorituksia tuli nähtyä päivän aikana ja harmittavia ohjaajan jännityksestä johtuvia pettymyksiäkin. Oli kyllä erityisen opettavainen päivä lajin kannalta. Syksyllä pääsee onneksi vielä toiseenkin hakukokeeseen toimihenkilöksi.

Tuli mietittyä myös sitä miten Myy kokeessa pärjäisi. Maastojen puolesta Myy alkaisi olla lähes koevalmis, mutta tottis vaatii tietty vielä töitä. Erityisesti hyppynoudot ja eteenmenossa maahanmeno, jota ei olla vielä tehty ollenkaan. Jäävät ja seuraaminen ovat kunnossa. Paikkamakuuta saa työstää parempaan tunnetilaan. Myy on melko häiriöherkkä esim. vaikkapa itkikoiden/mäkäräisten suhteen, joita louskutteli ympäriltään beehoossa... Ampumista ja hyppyjä myös työn alle. Ehkä ensi vuonna kisojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite jos ei mitään yllättävää tule.  

Kuva hakukokeesta. Pieni kotayksiö, jossa olet kunnes toisin ilmoitetaan. 
Tiistaina sitten hakuiltiin - tällä kertaa jopa mukavassa tasaisessa tuulessa. Molemmista etukulmista löydöt (toinen umppari), umppari, tyhjä, löytö, löytö, tyhjä, löytö. Tyhjille lähti enää vaan aavistuksen vastahakoisesti irroten riittävän syvälle. Selvästi Myylle tyhjille lähetys on nyt vaan tottelevaisuusliike - tylsä sellainen, joka pitää suorittaa tietäen ettei metsässä ketään ole... Ei kuitenkaan hamunnut rullaa missään vaiheessa, joten keskilinjalla iloinen kehu ja palkkaus. Umpparit myös hyvät ja kuuleman mukaan Myy tarkistaa piilot huolella. Näytölle vie hyvin, eli suoraa ja lujaa. Ekaa kertaa roikuin liinassa koko radan läpi ja kyllä tuo ohjaajalta kuntoa kysyy. Huh! Kateeksi käy välillä haukkuvia. Rata oli kokonaisuudessaan hyvä. Myy jaksoi hyvällä ja tasaisella temmolla koko radan loppuun asti. Yksi syy varmasti sekin, että ilmakin oli tavanomaista viileämpi.

Skotti-lehdessä oli esittelyssä Vuoden 2014-skotit. Moorestakin oli siellä pikku tarina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti