sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hallilla ja maastossa vuoronperään...


Myyn tiistaintreeneissä harjoiteltiin takaakiertoja, vastakäännöstä, takaaleikkausta, valssia ja lopuksi loppusuoraa. A-estekin oli mukana ja sitä tehtiin erillisenä, palkkaus edestä. Myy luki ohjauskuvioita hyvin. Itsellä taas pienoisia ongelmia ehtimisen ja ylimääräisten askelten kanssa... eli ei sinällään mitään kovin uutta.

Ennen varsinaisia treenejä tehtiin Myyn kanssa keinua. Vauvakeinun voisi vaihtaa kohta astetta korkeammalle jalalle. Otettiin myös pikku setti tottista seuraamisineen ja jääveineen. Teki innolla ja Myymäisen hyvällä ilmeellä.

***
Keskiviikkona molemmat paimenet kävivät tekemässä hyppytekniikkaa. Tehtiin perussarjaa ja korkeutta. Ei nyt ilmeisesti mitään ihmeempää kummankaan hypyissä... Myyn pää on hypätessä melko pystyssä, joten nami alustalla voisi toimia lelua paremmin. Samalla keskittyisikin hyppyynkin paremmin kun vietti ei ole niin korkealla... Romeo tuntui tykkäävän yllättävänkin kovasti noista kovin yksinkertaisista harjoitteista. Possuili ihan täpöllä - kivaa sillä ainakin oli. :)

nih!
***
Torstai ja perjantai lenkki- ja lepopäiviä. Perjantaina saapui vihdoinkin uusi järkkäri ja tästä syystä kuviakin on taas yhä enenevissä määrin. Voi miten ihminen voikin iloita kamerasta ja järkkäritön elämä vaan ei ole oikeata elämää, kun tuollaisen kameran on kerran käsiinsä saanut...


Tulin  myös hankkineeksi itselleni uuden Nokian Lumia 1020 puhelimen järkkäriä odotellessa, jossa on myös kohtuu kiva kamera puhelimeksi.
Kokeiluräpsyjä on tullut otettua...   




***
Lauantaina oli hakutreenit. Hakutreenejä ennen tein Myylle esineruudun kolmella esineellä. Esineet suunnilleen sijoiteltuna ruutuun näin:
  • yksi vasemmalla keskellä, yksi ruudun keskivaiheilla melko takana ja kolmas oikealla takakulmassa. 
Ensin Myy kiersi tallaamani alueen reunat, joten huusin pois. Lähetin ensin oikeasta etukulmasta, kaarsi kuitenkin ruutua reilusti vasemmalle ja toi ensin vasemmalla olleen esineen. Seuraava lähetys keskeltä ja nyt nousikin keskimmäinen esine. Viimeinen lähetys oikeasta etukulmasta ja toi nyt viimeisen esineen.

Hakutreeneissä Myylle suunnitelma oli seuraava:
  • Etukulmista löydöt, umppareissa molemmissa ukot (umpparit kiinni), väliin kaksi tyhjää, jonka jälkeen taas kaksi löytöä. 
Myylle nyt ensimmäistä kertaa radalla tyhjiä ja olipa jännä nähdä miten se lähtee kun hajua ei maalimiehestä tule! Hyvät pistot kulmiin ja kouluttaja kehui näytölle vientejä. Umppareissa ei ongelmaa, vaikka umpparikin oli kiinni ja sitten ne tyhjät... Hajua ei tullut, Myy oli epävarma mennäkö vai ei. Tämä taas näyttäytyi sillä, että se nauskui (= haukahteli kimeästi)... Äänenkäytöstä oli puhe, että puututtava siihen heti ja aina, koska rullakoiran tulee olla hiljainen koira ja koiran ääntely esim. kokeissa vähentää työskentelypisteitä. Lähti tyhjälle vähän epävarmasti, mutta meni lopulta melko syvälle vähän kaarrellen tehden ihan kohtuu kivan piston. Toinen tyhjä aika lailla samoin. Sama pieni epävarmuus lähdössä. Kouluttaja painotti, että tyhjille lähettäessä ohjaajan on oltava tarkkana, ettei lähetys eroa millään tavalla löydöille lähetyksistä. Tyhjien jälkeen Myy lähti sen näköisenä, ettei täälläkään ketään ole ja oli aika hauskan näköinen kun sai vainun maalimiehestä: Täällä sentäs on sittenkin joku- ilo oikein näkyi koirassa ja meni lujaa maalimiehelle! Viimeinen ukko muuten hyvä, mutta rauhavaiheessa (palkka tulee vasta kun itse ehdin piilolle) nauskui maalimiehelle makuulta. Asia, joka vaatii myös puuttumista.  

Opettavainen ja kaikinpuolin hitoksen hyvä treeni.

***
Sunnuntaina sitten taas lajin vaihto. Suunta kohti hallia, jossa oli Joukkuejatpailut, eli agiseuramme epäviralliset joukkuekisat. Joukkueemme nimi oli Tiistaitontut ja kolmen muun kisaajan lisäksi kuuluin ryhmään molempien paimenten kanssa.

Eka koira joukkueestamme teki nollaradan, toiselle ryhmäläiselle tuli hylky, seuraavalle vitonen ja samoin Myylle vitonen vikan riman tullessa alas. Romeo juoksi joukkueemme viimeisenä koirana nollan ja kun kolme parasta tulosta huomioitiin, kahdella nollalla ja yhdellä vitosella nappasimme joukkuekisan voiton! Meistä tuli joukkuemöllimestareita!

Tässä ratoja.

Myy



Romeo



Muutamia kuvia piemeästä hallista.


Seuraavana vuorossa...


Myy odottamassa lähtölupaa







Kuva kertoo hyvin, miksi hyppytekniikkaa on tärkeä tehdä...

 Kisan jälkeen tehtiin paimenten kanssa jäähdyttelylenkki metsään ja taivaalta pilkisti jopa aurinko!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti