sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hakuleiri

Metsäjänis siellä pinkoo... :D

Viikonloppuna oli Keski-Suomen Holskujen järjestämä hakuleiri, vähän niin kuin jatkona viime syksyiseen päivän kestäneeseen hakukoulutukseen. Kouluttajana toimi edelleen Sari Kärnä. Mukana holskuista lyhytkarvat Älli, Leya, Spiku (Kare-Saran koiria kaikki kolme) ja pitkäkarvoja edustivat Ruka, Sieni ja Romeo. Muita rotuja edustivat karjakoira Motti, Aussie Tohti ja Myy.

1. Leiripäivä

Alkuun Sari kertoi teoriaa, joka olikin paljon tuttua asiaa jo viime kerralta, eikä oikeastaan juurikaan uutta tullut, joten viime sykyisiä muistiinpanoja luettavissa >> TÄÄLLÄ jos jotakuta kiinnostaa.

Olen laiska, joten hyvät muistiinpanot leiristä löytyvät myös tuolta >> >> LAURAN BLOGISTA.

Maasto oli voimakkaasti nouseva- ja laskeva rinnemaasto, joten alue oli koirille melko haastava jyrkkine nousuineen, mukaan lukien myös Sarin kokeneelle Kurtille, joten Romeon rinnetyöskentelyyn olen kyllä tältä osin ihan tyytyväinen.

Olin mukana kummallakin koiralla. Kaikki tekivät kaksi kierrosta ja ekalla kierroksella oli Myy ja toisella Romeo.

Sari näytti ensin Myyn kanssa kuinka harjoitellaan luopumista. Purkille ei rynnitä, tai sitä muutenkaan tavoitella tökkimällä, maalimiestä ei pussailla (niin Myy...), eikä sen syliin mennä (Myy..) ja jotta palkan saa, namista tulee ensin luopua ja istua. (..mennä maahan) Myy ymmärsi nopeasti idean ja tarjosi Sarille nätisti istumista, vaikka ei kyllä täysin pussailustakaan luopunut... Jatkossa vaaditaan pennulta yhä enemmän korrektia maalimieskäytöstä. Pentu on söpö tällaisena, mutta ei enää sitten kun painoa on se 25 kg ja se tunkee syliin. Kovin korrektia maalimieskäytös ei vielä ollut. :p Myy pomppi iloisena pressun ja sen alla olevan maailimiehen päällä... : - )

Tuulta oli jonkin verran, joten Myyn kanssa tehtiin tuulireakointia. Myy alkuun hihnassa ja niin, ettei nähnyt maalimiehen lähtöä. Maalimies piiloutui levyksi pressun alle ollen kunnolla piilossa. Kuljetin Myyn hihnalla alueelle. Pennun saadessa vainun maalimiehestä, päästin irti. Varman oloisesti ja yhtään epäröimättä se meni suoraan piilolle. Kaikki ukot  löytyivät samalla tavoin helpoin oloisesti.

Video näistä harjoituksista alla:



Romeon kanssa risteilyä neljällä maalimiehellä. Eka pisto hyvä ja innokas, toinenkin vielä menetteli, mutta tämän jälkeen keskittyminen alkoi herpaantua ja loppu oli taas semmoista itsensä juoksuttamista ja kuseskelua...

Lähdössä odotteli näin kauniisti. :) (kuva alla)


Mukana oli paljon erilaisia koiria ja kyllä alkoi väsy painaa, kun päivän veteli jyrkkää rinnettä ylös ja alas maalimiehen roolissa. :/

Illalla leirissä vielä Myyn kanssa jälki. Pohja oli vähän huono (pitkä aluskasvillisuus) ja jälki liian lyhyt... Juuri kun jäljestys alkoi kulkemaan ryntäämisen sijaan, jälki loppui. Miten se jälki aina tallatessa tuntuu niin pitkältä ja ajaessa menee niin nopeasti? :O

Illalla juteltiin hyvässä seurassa, hyvää ruokaa syöden, erikoismaininta taas Paulan kakusta... kiitos ja nam, ja yöksi ajettiin kotiin nukkumaan.

2. Leiripäivä

Aamulla palattiin takaisin leiriin ja hakuilut aloitettiin kello 9. Mentiin nyt eri alueelle ja maasto olikin lauantaita selvästi mukavampi, kun taas ilma eilistäkin kuumempi. (reilu +21) Olin päättänyt ottaa Myylle tänään molemmat kierrokset ja jättää Romeon laiskottelemaan ja vahtimaan autoa...  Tuulta ei ollut, joten Myylle ekalla kierroksella Canisristeilyä. Ideana opettaa koira etenemään pistoilla mahdollisimman suoraan. Pistoja voidaan pidentää aina piiloille asti, eli 50 metriin. Koiraa ei kutusuta maalimieheltä, joten se saa toimia mahdollisimman itsenäisesti ja ohjaajan tulee olla mahdollisimman hiljaa rintamasuunta aina sinne minne koira seuraavaksi lähetetään.

Harjoituksessa kyykyssä oleva maalimies on aktiivinen ja palkkaa koiran, jonka jälken maalimies passivoituu nousten seisomaan. Toivottavaa olisi, jos koira ymmärtäisi jättää tässä vaiheessa maalimiehen ja juosta keskilinjalle, jossa ohjaaja liikkuu koko ajan eteenpäin. Myystä homma oli hauskaa ja se ymmärsi hyvin idean. Muutaman kerran se selvästi kyseli ukolta, oletko sinä jo passivoitunut... ai oot? : p  Ja kun oli varma, ettei tyyppi herää enää henkiin, lähti sitten seuraavalle.

Toisella kierroksella tuuli virisi jo vähän, joten saatiin tehtyä muutama tuuliharjoitus lauantain tapaan. Hyvin pentu taas työskenteli ja ilo oli aina yhtä suuri kun isojen pressujen alta paljastui ihminen.

Tässä videokoostetta Myyn sunnuntaitreeneistä



Leirin jälkeen tein Romeolle vielä esineruudun puhtaalle alueelle. Romeo toi kaikki kolme esinettä suoraviivaisesti, nopeasti ja kovalla innolla helteestä huolimatta.

Katia laittoi hienoja uutisia maailmalta hakumetsään kertoen, että Rauha tytöstä tuli tänään Unkarissa Juniori Maailman Voittaja 2013 ja Romeon siskosta Tyynestä Maailman Voitttaja 2013. Onnittelut!

Mukava viikonloppu takana, kiitos kaikille mukana olleille. Nyt nukkumaan. :)

Viikonlopun leirikuvat katsottavina >> TÄÄLLÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti