Kolmas pääsiäinen Iso-Syötteellä

Jo kolmas peräkkäinen pääsiäinen Iso-Syötteellä! Syötteestä on tullut vähän niin kuin meidän lempparipaikka, ei vähiten siksi, että matka Jyväskylästä Syötteelle on kohtuullinen lyhyelle lomalle, verrattuna esimerkiksi lapin pohjoisempiin kohteisiin. Hyvät reitit ja koiraystävällisyys on myös iso plussa Syötteellä, sekä kaunis ja ennenkaikkea puhdas luonto. 

Mukava oli palata takaisin kunnon talveen täältä silloisesta Jyväskylän loskapaskasta ja päästä taas ajamaan kikkareilla koirien kanssa. Parina päivänä ajettiin n. 24 km., jonka jälkeen pidettiin koirille huilipäivä. 

Kuntoa oli kohotettu juuri tätä ajankohtaa silmällä pitäen ja molemmat koirat jaksoivat hienosti lenkit. 

Ilo oli taas reissata näiden kanssa. Tykkään koirista, joiden kanssa voi mennä minne vaan ja ne osaavat käyttäytyä ihmisten ilmoilla. Mökissä levättiin ja reiteillä kirmattiin. Vieraassa paikassa ei vahdita samalla tavalla kuin kotona, mikä on hyvä juttu reissussa ollessa. 

Martan kanssa treenattiin bh:n "kaupunkikävelyä" samoin ja samassa paikassa, kuin missä Carunkin kanssa viime vuonna. Käveltiin laskettelurinteen alla Martan saadessa paljon uusia kokemuksia. Martta selvisi hienosti häiriöistä. Mitä enemmän melua ja hälinää ympärillä, sen parempi oli Martan kontakti minuun. 

Meidän lomat ovat yleensä melko aktiivispainotteisia, mutta toki syötiin ja levättiin myös hyvin. Maisemia Iso-Syötteen huipulta.  

Koirien viettäessä lepopäivää, yksi unelmani toteutui päästessäni ajamaan kuuden koiran huskyvaljakkoa! Ennen safarille osallistumista tutustuin ennalta tähän huskyfarmiin ja ihmisten kokemuksiin, sillä en todellakaan haluaisi kannattaa sellaista huskytarhaa, jossa asiat eivät ole koirilla hyvin. Kaikkeahan me ei toki tiedetä, mutta päällisin puolin koirat näyttivät hyvinvoivilta ja tyytyväisiltä. Koirilla oli hyvät ja siistit tarhat, hyvä lihaskunto, joka kertoo paljon koiran hyvinvoinnista. Koiria sai rapsuttaa, ne olivat ystävällisiä, avoimia ja kaikilla oli kova palo päästä vetämään. Koiria myös puhuteltiin kivasti nimellä ja niillä kaikilla oli oma tarinansa. Koirat saivat myös vanheta tarhalla rauhassa ja esim. meidän valjakossa juoksi kaksi hyväkuntoista mummokoiraa iältään 10- ja 11-vuotta.

Odinta ja Oikkua kiittämässä 12 km. lenkin jälkeen. 

Hienot pojat lenkin jälkeen. 💓

Alussa oli hyvä perehdytys siihen kuinka koiravaljakkoa ajetaan, joten ihan ummikoina meitä ei ohjaimiin (onneksi) päästetty. Tärkeintä oli, ettei aja koirian jaloille missään tilanteessa, eikä päästä koskaan kahvasta irti. Lähdössä tuli pitää jalka jarrulla ensimmäiset n. 15 metriä. Myös kanttaukset kurvissa opetettiin ja kehotettiin auttamaan koiria tarpeen mukaan potkimalla itse vauhtia. 

Sain omaan rekeeni pyörökoiriksi nuoret, vahvat ranttaliveljekset, jotka olivat selvästi omistajalleen hyvin rakkaita, vaikka olivat kuulema melkoinen tutkapari yhdessä. Veljeksissä oli jollain tavalla jotain hyvin tuttua... Oikeanpuoleinen Oikku-koira järjesteli tilanteita matkalla olemalla välillä vähän solmussa veljensä kanssa. Keskellä valjakkoa juoksivat mummo-koirat Musti ja Friidu. Edessä meni kaksi vapaamatkustajaa, Alma ja Telma, jotka eivät vetäneet, vaan pitivät valjakon suunnan oikeana. Valjakon aivot kaiketi. 

Lenkin pituus oli mukavat 12 km. Siinä pääsi jo kivasti tunnelmaan siitä, millaista on ajaa koirarekeä. Lenkki kiersi metsiä ja soita. Henkilökohtaisesti minut yllätti valjakon nopeus, tai paremminkin sen hitaus, mutta toisaalta keli oli uuden lumen myötä koirille tosi raskas ja päivä oli kuuma. Myös vajaa satakiloinen mieheni istui reessä tuoden lisäpainoa koirille. Oli myös paljon mukavampaa ajaa ensi kerta rekeä niin, ettei ollut kovin jäistä ja liukasta. Koirien veto tuntui kuitenkin sen verran voimakkaalta, että hieman jäi epäilyttämään jarrujen pitävyys esim. jäällä. Sanoivat kyllä, että jarru toimii joka olosuhteissa ja jarru uppoaa hyvin jäähän. Caru menee noita huskyja nopeammin, mutta ero tuleekin varmasti eniten kestävyydessä. Huskyt jaksavat jolkuttaa tasaisen tappavasti pitkiä matkoja, jos koirat pidetään hyvässä kunnossa. Ne on jalostettu vetämään ja ne todella tykkäävät juosta.

Rekiajelu oli kaikenkaikkiaan tosi mukava ja elämyksellinen kokemus ja on nuo huskyt vaan sellaisia koiria, että ottaisin heti huskyn tai kaksi, jos olosuhteet olisivat erilaiset. Ihana loma jälleen. 💝

Ilmaisutreenejä

Muutamat haun ilmaisutreenit ovat nyt takana ja ilmaisutreenejä jatketaan aina sinne saakka, kunnes päästään metsään tekemään oikeaa hakua. Carulta ilmaisut ovat menneet yhtä ilmaisua lukuunottamatta hyvin. Jälkimmäisellä kerralla Caru veti otsapannasta maalinaista avopiilolla, mikä tietty harmitti, koska sikailua Caru ei ole enää aikoihin esittänyt. Hakuryhmässämme on onneksi supertaitavat maalinaiset, jotka vaan muina naisina makaavat täysin liikkumatta koiran huonosta käytöksestä huolimatta, eivätkä ainakaan omalla käytöksellään vahvista koiran käytöstä. Toki huonoon käytökseen myös puututaan, tässä kaikki oli kuitenkin ohi silmäräpäyksessä. Roskis oli viime kokeessa Carulle vaikea, koska sitä ei oltu rittävästi treenattu. Nyt se alkaa sujua. 

Martalle vieraan ihmisen ilmaisut ovat vielä olleet vähän vaikeita. Kokemattomuus, uusi ympäristö ja vieraalle haukkuminen näkyy vielä pienoisena epävarmuutena. Martta tarvitse paljon tukea haukulleen, mutta hyvä siitäkin tulee, kunhan se saa enemmän itseluottamusta. Martan plääninä on pitää ilmaisu ja etsintä niin kauan erillään, kunnes ilmaisusta tulee vahvaa ja varmaa. 

Kaksivuotias Martta

Marttakin täyttää tänään jo kaksi vuotta! Martasta on kasvanut varsin mukava ja "helppo" koira. Helppo lainausmerkeissä siksi, että on kai kuitenkin vähän vastuutonta sanoa belgianpaimenkoiraa helpoksi koiraksi verrattuna moniin muihin rotuihin... Tarkoitan tällä sitä, että Martta on belgianpaimenkoiraksi helppo, jos vertaan kahteen muuhun tervuuni.

Arjessa Martan helppous näkyy siinä, että Marttaa voi pitää huoletta irti. Se on hyvin ohjaajakeskeinen, pysyy luontaisesti lähellä, hakien koko ajan kontaktia ihmiseen. Martta tykkää kantaa lelua lenkillä ja tuo sitä heiteltäväksi ihmiselle, vaikka koko lenkin ajan. Martta ei ole yhtä itsenäinen, kuin Caru, jolle hajut merkitsevät enemmän ja vievät helposti myös mukanaan. 

Vastaantulevat koirat Martta ohittaa lenkillä nätisti ja jätä-käsky on sillä vahvana. Kesällä pyörällä keuliva teini sai Martan ikäänkuin "huomaamaan" pyörät. Pyörien kanssa on pitänyt tehdä hieman töitä, mutta nyt ne alkaa olla jo melko neutraaliasia Martalle. Pientä pöhinää saattaa tulla varsin juoksujen alla joillekin asioille, kuten oudosti käveleville ihmisille tai perässä vedettäville pulkille, matkalaukuille..., mutta kaiken kaikkiaan Marttakin on hyvin tasapainoinen koira. 

Martta on sosiaalinen ja avoin koira, ei kuitenkaan samalla tavalla koko maailmaa syleilevä koira jollainen Myy oli. Martallakin on vahvana läheisyysgeeni ja oman ihmisen sylissä on pienen belgin hyvä olla. Tässä asiassa se jatkaa samaa linjaa noiden muiden belgieni kanssa. Näillä kaikilla kolmella tervulla on ollut suuri tarve olla ihmisen lähellä, jopa vähän rasittavuuteenkin asti, jos niille ei laittaisi tässäkin asiassa rajoja. Myy tuntui aikoinaan ihanan erilaiselta, juuri tämän "rakastan kaikkia"-puolensa takia. Aiemmista koiristani Romeo ja Moore olivat näitä tervuja huomattavasti pidättyväisempiä, ne eivät hakeutuneet ihmisen iholle samalla tavalla, kuin mitä belgit tekevät. Vieraita kohtaan ne olivat ystävällisiä, mutta välinpitämättömiä. Tervut taas tunkevat vieraankin syliin yhtään kyselemättä ja ne vaativat jatkuvasti vieraalta huomiota. Niillä menee helposti aina vähän överiksi, ellei tilanteeseen puuttuisi. Caru myös dominoisi mielellään vieraita. Koirien omat tilat kutsuvatkin niitä heti, jos käytös ei ole korrektia. 

Martta vahtii selvästi Myytä enemmän. Se on varsin uskottava vahtikoirana, kun taas Myyn mielestä murtovaraskin olisi ollut ihan potentiaalinen päivän piristäjä ja rapsuttaja. Martta on herkkä, mutta ei kuitenkaan liian herkkä. Se on sellainen omilla jaloillaan seisova koira. 

Treeneissä Martta on energinen, saalisviettinen, ahne ja miellyttämisenhaluinen. Se kestää hyvin toistoja ja koulutettavuutta. Vilkkaudestaan huolimatta Martta keskittyy hyvin tekemiseen ja on tekemisessään varsin totinen. Tämä ominaisuus oli myös Myyllä, tosin Myyn valtava kiihkeys ja tunteen palo (joka kupli kyllä ylikin) oli vielä sellaista, jota muilla koirillani ei ole. Martan (...ja Carunkin) vahvuutena taas voi pitää sitä, ettei se/ne ääntele missään tilanteessa. Aika on kullannut muistot monelta osin. Myyn ääntelyn kanssa oli aikoinaan haasteita. 

Martan kasvatuksesta on paljosta kiittäminen Carua. Kaikilla koiran pennuilla ei ole tukenaan noin hyvähermoista ja tasapainoista isoveljeä, joka on ollut arjen paras malli kasvavalle pennulle. Helpottaa kyllä kummasti monia juttuja, kun vanhempi koira osaa käyttäytyä ja pentu seuraa tarkasti vanhemman esimerkkiä. 

Ihana ja niin rakas koira Martastakin on tullut. Odotan jo innolla Martan ja minun yhteisiä tulevia harrastus- ja kisajuttuja.💝Luustokuvautan Martan toukokuussa, kun juoksuista tulee kuluneeksi riittävästi aikaa. Toivotaan, että Martta olisi myös luustoltaan terve. 👍

Kevät on täällä taas!

 

Pieni haikeus siitä, että talven kelkkakelit ovat ohi näiltä leveysasteilta. Talvesta otettiin kuitenkin kaikki ilo irti kelkkaillen ja hiihtäen. Martallekin saatiin jo vähän vetoharjoituksia alle ja kunto hyvään nousuun. 💪 Onneksi päästään vielä muutaman viikon päästä hetkeksi jatkamaan talvea pohjoisempana. 

Tähän on nyt sitten tultu. Nyt ollaan sellaisissa litsislätsis-keleissä. Lumi sulaa vauhdilla, vettä ja sohjoa on joka paikassa ja mikä inhottavinta, on pirun liukasta. On mietittävä tarkkaan missä juoksuttaa koiria, jos niitä nyt ylipäätään voi edes juoksuttaa, jotta ne pysyvät ehjinä. 

Onneksi edes hallivuorot pyörivät nyt kaksi kertaa viikossa. Vähän takamatkalta lähdetiin tähän talveen koirien tottisten osalta oman sairastumiseni takia, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. 

Tässä viime treenien tekemisiä molempien osalta. 

Carun metrinen alkaa näyttää omaan silmään jo varsin hyvältä. Suorittaminen alkaa olla itsevarmaa, voimakasta ja mikä parasta, nouto on Carun lemppariliike.💓 

Bhta varten taidan tehdä Martalle jäävät nyt pysähdyksestä, koska niissä tulee vielä sekaannuksia liikkeestä. 

Martan kaksivuotissynttärit on maanataina... synttäripostauksessa lisää ihanasta Martasta. 

Muutama poseerauskuva Carusta. Väri on naamasta jo vähän haalistunut, mutta on se silti niin komea. 💓

Talvea ja kuulumisia

Olen nyt sairaslomalla, mutta onneksi niin hyvässä kunnossa, että pääsen taas kelkkailemaankin Carun kanssa! Jatkoa edelliseen postaukseen sen verran, että maanantaina sain terveen paperit syövän osalta. Liitännäishoitojakaan ei tarvita. Syöpä saatiin poistettua leikkauksessa kokonaan sen ehtimättä levitä minnekään. En muista, milloin olisi tuntunut näin hyvältä! Syvistä vesistä takaisin pinnalle. Huh, helpottunut ja hyvä olo. 

Ei taida hetkeen olla ollut tällaista talvea, jolloin olisi näin paljon tarvinnut takittaa koiria. Alkutalvesta ostin molemmille koirille uudet  turkoosit talvitakit Sporttirakilta. Takeille on ollut nyt käyttöä, vaikka hyvin nuo molemmat koirat tarkenevat ilman takkejakin ihan paukkupakkasia lukuunottamatta. Kyllä ne silti takit päällä ovat tyytyväisempiä, jos on viimaa, pakkasta enemmän kuin -15 astetta. 

Takeilla on ollut käyttöä ja niin on ollut käyttöä myös kelkoilla! Pahinta oli leikkauksen aikoihin, kun en ollut varma, miten kauan toipuminen leikkauksesta kestää ja pääsenkö vielä tänä talvena ajamaan Carun kanssa kikkarilla. 

Onneksi kuitenkin pääsin, oli mahtavaa palata taas parhaan talviharrastuksen pariin! Lähtö on aina haastavin ja varsin silloin, jos ei itse ole ihan parhaassa iskussa. Videolla kuvatulla tavalla, saatiin ohjaajalle kevyempi aloitus näin leikkauksen jälkeen. Caru on yllättävän vahva koira vetämään ja pystyin vähän lusmuilemaan potkuissa ja nauttimaan maisemista. Carulla on kelkkailussa nykyään tosi kiva matkavauhti, sellainen kevyt laukka ja -veto. Se riittää meille, kun ei ole tavoitteita vetolajien suhteen. Ajan aina koiran ehdoilla ja normaalisti pyrin aktiivisesti auttamaan Carua potkuttelemalla mahdollisimman paljon. 

Kelkkareitin varrella. Maisemat eivät tästä juuri parane. 

Auringonlaskua katsomassa

Puolen hehtaarin koirametsässäkin on käyty tulistelemassa. Tosi kiva paikka, vahva suositus tutustua. 

Martasta on kasvanut myös hieno koira. Se on jotenkin tosi helppo koira Carun jälkeen, nöyrä ja kiltti. Juoksujen aikana luonteessa on ollut vähän ailahtelevuutta. Olen joutunut tekemään sen kanssa töitä pyörien ja oudolla tavalla kävelevien ihmisten kanssa. Kesällä yksi pyöräänsä keuliva teini sai Martan innostumaan pyöristä, onneksi tuo vaihe alkaa olla kuitenkin jo takana päin. Pillkikaira, tai perässä vedettävät pulkat saavat Martan kiinnostumaan ihmisistä. Ajoittain pitää vähän puhkua epäilyttäville asioille. Martta  vastaa kuitenkin tosi hyvin koulutukseen ja on muuten hyvin avoin ja sosiaalinen tapaus. Martasta ei ole ainakaan vielä tullut vetokoiraa. Alla pieni tunnelmapala eiliseltä lenkiltä. 

Alla myös pieni pätkä seuraamista talvelta. Tottikseen on tullut nyt reilun kolmen viikon tauko, mutta ensi viikolla on tarkoitus palata takaisin sorvin ääreen. 

Kuuraparta Martta

Parhaat Ystävät. 

Tasapuolisuuden vuoksi Carunkin tottisvideo. Teemana kokeenomaiset noudot ja seuraamisessa kokeilussa maapalkka. Hallissa vauhti jää aina vähän hitaaksi... noudon palautukset on aika kuraa, joten niitä tarvitsee vielä työstää paljon, mutta näillä nyt mennään. 

Lopuksi vielä... 

Hyvää Ystävänpäivää! 💝